Foodmec edustaa tunnettuja eurooppalaisia laitevalmistajia, ja messuilla onkin esillä laaja kattaus tuotteita.

– Meillä on mukana mm. Anritsun röntgenlaite, EFA:n käsityökaluja kuten leikkureita ja sahoja, Frostsin ja Giesserin veitsiä, Kittnerin käsienpesuasema, Manulatexin henkilösuojaimia ja Sairemin panostoiminen mikroaaltouuni, muutamia mainitakseni. Kaiken kaikkiaan nyt on todella mahtava tilaisuus päästä tutustumaan meidän laajaan kone- ja laitevalikoimaamme paikan päällä. Lisätietoja esillä olevista koneista, laitteista sekä OEM-laatuisista kulutusosista ja tarvikkeista löytyy kotisivuiltamme tai Tampereen Elintarviketeollisuusmessujen kotisivuilta, kertoo Jan Isaksson, Foodmecin liiketoimintajohtaja.

Kone- ja laitevalikoiman lisäksi messuilla on mahdollisuus päästä keskustelemaan Foodmecin edustajien kanssa sekä hyödyntämään heidän asiantuntijuuttaan.

– Messujen parasta antia ovat keskustelut, joita voimme käydä asiakkaiden kanssa. On hienoa päästä taas tapaamaan ihmisiä kasvotusten. Otamme mukaan myös uusimman työntekijämme Eero Tammisalon, joka on aloittanut meillä elokuussa. Näin hänkin pääsee heti tutustumaan asiakkaisiimme.

Kansainvälistä messutunnelmaa Tampereella

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestettävät messut kokoavat yhteen elintarviketeollisuuden palveluntarjoajat kansainvälisesti. Messuilla pääsee tutustumaan niin koneisiin kuin laitteisiin sekä prosesseihin ja järjestelmiin, joita tarvitaan laajemman mittakaavan elintarviketuotantoon.  Messujen teema on vastuullisuus ja se näkyy mm. monipuolisissa ohjelmasisällöissä.

– Vastuullisuutta sivuttiin jo IFFA-messuilla toukokuussa, missä vihreä siirtymä ja energiankulutus olivat puheenaiheina. Vastuullisuus on elintarviketeollisuudessa monisyinen homma, johon liittyy niin laitteiden käyttöikä, huollettavuus, energian kulutus sekä raaka-aineiden mahdollisimman tehokas hyödyntäminen ja säilyvyyden parantaminen. Meiltä löytyy ratkaisuja näihin kaikkiin edellä mainittuihin.